Kääpiö cissus

3/25, 1€ Tokmanni 
Kääpiökissus on köynnös, joten sen voi laittaa kasvamaan riippuvana amppeliin tai hyllyn reunalle.
Kesäisin itä- tai länsi-ikkuna. Suora auringonpaiste saa kasvin varistelemaan lehtiä, etenkin jos pääsee kuivahtamaan. Talvella kasvi hyötyy lisävalosta. Liian pimeässä kasvi helposti ränsistyy. Tarvittaessa kasvin voi keväisin leikata alas; kasvaa nopeasti takaisin, kunhan valoa on riittävästi. Latvomisella saat tuuheutta kasviin, haaroittumisen seurauksena. 
Kasville voi myös laittaa kasvituen, jota pitkin se voi kiipeillä ylöspäin. Kasvia lisätään nuorista varsipistokkaista.

Ei kestä nopeita lämpötilavaihteluita, vaikka viileämmässäkin ilmastossa pärjää. Vältä vetoisia paikkoja.

Kasvupohjaksi laitoin, perliitti-viherkasvimulta-sora seoksen.
kissusta voi kastella, kun kasvupohja on kevysti kuivahtanut, muttei aivan rutikuiva. Kasvi näyttää janonsa selkeästi riiputtamalla varsiaan ja lehtiään. Kasvi kuluttaa kokoonsa nähden melko paljon vettä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kärsimyskukka